perjantai 29. kesäkuuta 2012

Puhdas kahvinkeitin on hyvän kahvin edellytys

Suomalaiset ovat kahvikansaa. Kuitenkin vain harva huolehtii säännöllisestä kahvinkeittimen puhdistamisesta, mikä maistuu myös kupissa. Hyvä kahvi nimittäin vaatii ensiluokkaista kahvia, raikasta vettä ja puhtaan kahvinkeittimen.

Supermarketeista ja erikoisliikkeistä saa nykyään monia erinomaisia kahveja, aina kunkin oman maun mukaisesti. Nykyään ei tarvitse tyytyä lähikaupan tarjouskahviin, jota on säilytetty keittiön kaapissa vuodesta toiseen.

Kahvien laatu on parantunut, ja suomalaiset käyttävät entistä enemmän rahaa kahviin. Siksi onkin yllättävää, että vain harva huolehtii kahvinkeittimen puhdistamisesta asiaankuuluvalla tavalla.

Kahvinkeittimen puhdistus kannattaa monestakin syystä. Ensinnäkin likainen kahvinkeitin on hidas. Vesi kuumenee siinä hitaasti eikä etene kalkkisaostumien tukkimissa putkissa esteettä.

Tämän vuoksi kahvinkeitin saattaa rohista ja puhista äänekkäästi. Metelöivän kahvinkeittimen ääntä vain paatunein kahvinkittaaja pitänee miellyttävänä.

Usein kahvinkeittimeen on tarttunut jäänteitä kahvista. Monella onnkin paha tapa täyttää kahvinkeittimen vesisäiliö pikaisesti huuhdellulla kahvinkeittimen kannulla. Silloin kahvinjäämiä päätyy itse keittimen vastuksiin ja putkistoon.

Etikka irrottaa kalkin

Kalkkisaostumistä pääsee kätevästi eroon hapolla. Nykyään kaupoissa myydään erityisiä kalkinpoistoaineita juuri kahvinkeittimissä käytettäväksi. Ne sopivatkin mainiosti pahoin kalkkeutumaan päässeelle kahvinkeittimelle.

Lapsuudenkodissani käytettiin kuitenkin halpaa ja hyvää puhdistusainetta: väkiviinaetikkaa, jota myös Martat suosittelevat suomalaisille!

Etikan käyttäminen puhdistukseen on yksinkertaista. Kaada kahvinkeittimen vesisäiliöön yhtä paljon vettä ja etikkaa. Laita keitin päälle ja anna sen käydä muutama minuutti.

Tämän jälkeen voit kääntää kahvinkeittimen pois päältä. Anna etikan vaikuttaa puolisen tuntia -- silloin saostumat irtoavat.

Seuraavaksi käynnistät keittimen uudestaan ja annat etikkaveden kulkeutua kahvinkeittimen läpi. Tässä vaiheessa keittiössä on varmasti melko tymäkän etikkainen tuoksu.

Lopuksi kahvinkeittimen läpi kannattaa käyttää muutama kannullinen puhdasta vesijohtovettä ennen seuraavaan kahvinkeittoon ryhtymistä. Harva nimittäin pitää väkiviinaetikan maustamasta kahvista.

Rasvasta eroon emäksellä

Kahvin mukana keittimeen kulkeutuneesta rasvasta pääsee parhaiten eroon emäksellä. Erittäin toimiva menetelmä on lisätä vesilitraan pari, kolme ruokalusikallista tavallista ruokasoodaa.

Keitä ruokasoodavesi kahvinkeittimen läpi. Pese lisäksi kaikki keittimen osat soodavedellä. Huuhtele kahvinkeitin ja puhdista se keittämällä vielä puhdasta vettä pari, kolme kannullista keittimen läpi.

Kahvinkeitin pysyy parhaiten puhtaana, kun käytät raikkaan veden kaatamiseen erillistä kannua. Silloin rasva ei kulkeudu kannun kautta keittimeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti